Pauli Aalto-Setälä
Allerintoimitusjohtaja. Aller työllistää Suomessa 297 ihmistä ja on pohjoismaiden suurin aikakauslehtikustantaja. Suomen organisaatiolla on toimintaa myös Baltian maissa ja Venäjällä.
Pauli Aalto-Setälä on Suomi24:n ja All Over Press Swedenin, Savonlinnan Oopperajuhlien ja Plan Internationalin hallituksen jäsen sekä Pyöreän pöydän puheenjohtaja. Radio Suomessa keskiviikkoisin 17.30.
Keväällä 2010 MTV3:lla lähetetään ohjelma Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana. Ohjelma tulee ulos sunnuntaisin kello 12.00.
|
Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä on kokenut liikkeenjohtaja ja journalisti.
Mediaura alkoi Turun Sanomista 80-luvulla. Ennen Alleria hän johti ja uudisti Kotimaa-yhtiöitä vuosina 2005-2009. Hän on toiminut myös Iltalehden ja Nelosen päätoimittajana sekä ollut perustamassa maahan kaksi kaupallista tv-kanavaa. Luovien ja haastavien esimiestyötehtävien innoittamana syntyivät kirjat “Merkitystalous” (Kirjapaja 2005) sekä “Perkele! Tunneosaamisen oppikirja esimiehille”, (Kirjapaja 2007).
Pauli Aalto-Setälä toimi kahdeksan vuotta (2002-2010) kehitysyhteistyöjärjestö Planin hallituksessa ja myös sen puheenjohtajana sekä toimii edelleen Savonlinnan Oopperajuhlien hallituksen jäsenenä ja Ortodoksisen kulttuurikeskus Sofian hallituksessa sekä Suomi24:n, Aikakausmedian ja All Over Press Swedenin hallituksissa.
28.4.2010 lähtien Pauli on ollut myös pörssiyhtiö Elcoteqin hallituksen jäsen.
Aalto-Setälä on kiinnostunut sosiaalisesta mediasta sekä asia- että viihdejournalismista. Hänen viihdeohjelmansa "Ota tai jätä" voitti Venlan ja Kultainen tv-palkinnot 2007. Aikaisemmat tv-ohjelmat ovat Vaarallinen risteys (MTV3), Reitti 44(MTV3) ja Hyvät, pahat ja rumat (MTV3), joka myös palkittiin Venla-palkinnolla. Aalto-Setälä on myös Radio Suomen ajankohtaisaiheista keskiviikkoisin keskustelevan Pyöreän pöydän puheenjohtaja.
Pauli Aalto-Setälä valittiin Vuoden 2007 puhujaksi.
Perhettä ei ole julkisuudessa juuri nähty, mutta kotona on vaimon lisäksi kolme lasta ja kaksi koiraa.
Harrastuksiin kuuluu kuntoilun ja lukemisen ohella kendo, riistanhoito, lumilautailu ja meditaatio.
Pauli kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1985, opiskeli kasvatustiedettä Turun yliopistossa vuosina 1987–1990 ja elokuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1997–2000. Lisäoppia hän on hakenut Helsingin kauppakorkeakoulun tulosjohtamisen koulutusohjelmasta ja Sitran talouspoliittisen johtamisen ohjelmasta sekä Stanfordin yliopiston kustantajatutkinnosta.
Johtamisen Erikoisammattitutkinto on suoritettu vuonna 2007 ja Kauppakamarin Hyvä Hallituksen Jäsen-tutkinto (HHJ) 2009.
Sotilasarvo on kapteeni. Puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala myönsi sotilasansiomitalin 2009.