Suomen Planin sääntöjen mukaan hallituksessamme voi työskennellä korkeintaan kaksi nelivuotiskautta. Minä ja Metson johtaja Jukka Seppälä olemme tehneet oman osuutemme ensi toukokuuhun mennessä, takana täydet kahdeksan vuotta. Jätämme kesällä menestyvän säätiön, jolla on huippuammattilaisista koostuva motivoinut henkilökunta ja jonka talous on kunnossa. Nokialla kannuksensa ansainnut pääsihteerimme Riitta Weiste on parhaita rekrytointejamme. Nyt Riitta on valittu edustamaan Plania myös EU-tasolla. Olemme Suomen suurin kummijärjestö.
Viime hallituksen kokouksessa päätimme hakea uutta puheenjohtajaa ja hallituksen jäsentä julkisesti.
Hakijan kannattaa huomioida, että hallituksen jäsenen vastuu on suuri ja tehtävä vaativa. Kansainvälinen kokemus on välttämätöntä, eikä kyynisen kannata näihin hommiin kumartua. Hallitustyöstä ei makseta palkkaa, mutta tehtävä on palkitseva.
Plan Suomi on kymmenessä vuodessa kasvanut yhdeksi merkittävimmäksi kehitysyhteistyöjärjestöksi, joka kiistatta parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi ympri maailmaa.
Hallituksen puheenjohtaja on myös kansainvälisen Member Assemblyn jäsen koska Plan Suomi on osa kansainvälistä Plania, joka on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä.
Miksi julkinen haku?
Minusta järjestöjen ja säätiöiden hallituksiin ei saisi valita jäseniä puolue - tai ystäväpiiristä, vaan kompetenssien mukaan, yhtä julkisesti kuin operatiivisiinkin tehtäviin.
Olen varma, että kierrätys ja avoimuus järjestöjen hallituspaikoilla tekisi hyvää muillekin organisaatiolle.
Ja tuloksille.
Planin työn tavoite on lapsen oikeuksien toteutuminen sekä Suomessa että maailmalla. Ei sen turhempi homma. Pankaa sana kiertämään.
Lehti- ja netti-ilmoituksia seuraa.
Blogikommentti Pauli27.2.2010 12:18
Hakemuksia on tullut melkein sata. Kiitos.
Kommenttien kirjoittaminen on estetty väärinkäytösten johdosta