Hae sivuilta |
![]() |
Terveisiä palopaikaltaEilen kävin työasioissa Seinäjoella. Vireä ja vahva, itsetuntoinen kaupunki. Kannattaa seurata Ilkkaa, Duudsoneita ja Lauri Tähkää. Joka maakunta tarvitsisi omansa. "Käytännön elämässä törmäämme päivittäin suureen määrään sellaisia tunteita joita emme niin tarvitsisi, kuten vihaan, katkeruuteen ja kateuteen."
On olemassa myös toisenlainen koulukunta. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä. Tunteita ei voi hallita. Tunteet ovat kuin junat (esimerkiksi Riihimäen risteysasemalla), niitä tulee ja menee. Piilossa pidetyt tunteet voivat olla uhka. Esimerkiksi kätketty viha on tutkimusten mukaan usein syynä masennukseen. terv. nimim. "olinhan siellä minäkin (esimerkiksi Riihimäellä)" Erkki on oikeassa. Tunteita ei pidä kätkeä eikä niitä voi estää. Säädellä tunteita kuitenkin voi, jottei itselleen haitalliseen tunteeseen jää jumiin. Myönteistä resonointia aiheuttavia tunteita kuten iloa voi jokainen halutessaan vahvistaa ja kannatella.
Tunteiden jakaminen positiivisiin ja negatiivisiin on kieltämättä vähän ongelmallista, kuulun kuitenkin siihen koulukuntaan, jonka mukaan esimerkiksi järjestelmällinen vihanpito ei ole työyhteisössä ok, vaikka tunne sinänsä olisikin hyväksyttävissä. Lisää tunteista työyhteisössä täältä: [www.aalto-setala.fi] Pauli Aalto-Setälä Kiitokset kommenteista. Tekee mieli jatkaa keskustelua, joka suuntautui mielenkiintoiseen aiheeseen; siirrymme sujuvasti Riihimäen matkakeskuksen tulipalosta tunne-elämän syövereihin.
TUNTEISTA Esittämäni ´teesit´ opin taannoin Kansan Raamattuseuran järjestämällä kurssilla Parantava anteeksiantamus. Yksi oleellinen asia jäi mainitsematta. Vaikka tunteita ei voi hallita, olisi suotavaa hallita käyttäytymistä, johon tunteet johtavat. Jäin miettimään, kuulunko kyseiseen koulukuntaan. Ehkä eniten itseni näköistä koulukuntaa voisi kuvata periaatteella ´vakavia asioita ei ole pakko käsitellä ryppyotsaisesti´. Itselleen nauraminen voi olla hyvinkin hoitavaa. TUNTEISTA TYÖYHTEISÖSSÄ Kirjoitat ".kuulun kuitenkin siihen koulukuntaan, jonka mukaan esimerkiksi järjestelmällinen vihanpito ei ole työyhteisössä ok, vaikka tunne sinänsä olisikin hyväksyttävissä." . Tiedän, mistä puhut. 1980-luvun lopulla minut palkattiin hiljaisella haulla erääseen työyhteisöön, jonka ilmastossa ja keskustelukulttuurissa oli toivomisen varaa. Törmäsin eräänlaiseen perfektionistin paradoksiin. Halusin tehdä työni hyvin; seurauksena oli se että (tavallaan) saneerasin itseni ulos. URAPUTKI, PÄÄSTÄ KATKI Jäin uupumuksen johdosta sairaslomalle ja siitä alkoikin uraputken grande finale. Syrjäydyin ensin työelämästä ja sittemmin koko yhteiskunnasta. Subjektiivinen käsitykseni on se, että työyhteisö oli sairas. Työyhteisöä ei kuitenkaan voi määrätä sairaslomalle eivätkä minun evääni riittäneet tilanteen korjaamiseen. Olen ollut viisitoista vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen johdosta, joten nykyisin olen masennuksen ammattilainen, saanhan siitä toimeentuloni. Vuosituhannen vaihteessa kävin kertomassa erilaisilla foorumeilla kokemuksistani. Silloisilla kotisivuillani esittelin itseni 'emeritus ekonomi, masennuksen mannekiini'. * * * Kävin katsomassa kotisivujasi. Olisipa siellä esitelty kirja ollut käyttävissä jo parikymmentä vuotta sitten. Jo kirjan nimessä on jollain tavalla terapeuttinen saundi. Kohdallani suurin haaste lienee tunneälyn tökkimisessä. Pidän itseäni ´periaatteessa´ suhteellisen älykkäänä, jos kriteerinä pidetään seuraavaa: "Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu." Mutta tunneäly on kaiketi jotain ihan muuta. Erkki Porola lukijablogisti Kommenttien kirjoittaminen on estetty väärinkäytösten johdosta |
|||||
| Pauli Aalto-Setälä // |