Etusivulle

Hae sivuilta

Etusivulle | Sivukartta | Yhteystiedot | Tekstikoko   |
Aalto-Setälä « palaa blogilistaukseen

Onnea Susan, Katariina ja Ulla

Viime viikkojen keskustelussa tämän ajan sananvapauden ritareiksi on lyöty moralistien ristitulella kolme uutta sankaria. Susan Kuronen, Katariina Lillqvist ja Ulla Karttunen. Onneksi olkoon.

Susan Kuronen kirjoitti kirjan lyhyestä ja karusta suhteestaan yhteen Mattiin, Katariina kosti Mannerheimille tekemällä entisestä ylipäälliköstä ja presidentistä homon, jota kirgiisi vetää takapuoleen ja Karttunen ripustaa Kiasman seinille lapsipornoa, koska vastustaa sitä.

Jos ei ylistä näiden teosten erinomaisuutta tai jopa uskaltaa kritisoida ideaa näkemättä koko ylvästä kokonaisuutta, vastustaa sananvapautta, homoja ja lapsipornon vastaista taistelua.

Onnea Suomi.

(ei otsikkoa)
KJAA 7.3.2008 16:37
Naulan kantaan, Pauli.

On oireellista, että sanavapauden nimissä a) kerrotaan toisen ihmisen yksityiselämästä asioita, jotka eivät julkisuuteen kuulu ja näin petetään hänen luottamuksensa b) tahrataan kuolleen ihmisen maine ja loukataan erityisesti veteraanisukupolven tunteita ja c) tuodaan esille tekosyyn varjolla irvokkaita ja laittomia kuvia, joita myös lapset voivat nähdä.

Sananvapaus on muuttunut irvikuvakseen. Siitä on tullut väline ajaa hävyttömyyden ja häpeämättömyyden kulttuuri yhteiskuntaamme. Se alkaa itse asiassa muistuttaa propagandaa ja indoktrinaatiota, sillä sen hedelmät isketään ihmisten tajuntaan salakavalalla tavalla.

Irvokasta on sekin, että yksi perusoikeus (sananvapaus) lyö toisia perusoikeuksia (yksityisyydensuoja, kunnia ja se, että lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa kannalta vahingolliselta tiedolta ja aineistolta) korville.
(ei otsikkoa)
Timo Ikonen 7.3.2008 18:22
En ylistä teoksia, en ole niitä nähnyt eikä ne juurikaan kiinnosta (ei ainakaan ennen niistä noustatettua kohua), joten en aio niihin tutustua - mutta en lähtisi tekijöitä kivittämäänkään.

Susanin kirja ei ole suurta myyntiä saanut. Enemmän kirjalla on media herkutellut ja siitä lämpimäisiä yleisölle tarjoillut. Myös Matin rikosilmoituksesta syyttäjän nostaman rikosoikeudenkäynnin tarkasta uutisoinnista media on pitänyt hyvin huolta, niin että varmasti jokainen suomalainen ja kaukainen ulkomaalainen tietäisi mitä PM Matti ja Sleeping Beauty Susan ovat harrastaneet. Katariinan Mannerheim nukkeanimaatio on myös hyvin pienen piirin taidetta, mutta saanut suhteettoman suosion median myötävaikutuksella jo ennen ensi-iltaansa myös radiossa ja tv:ssä iltapäivälehtien lisäksi. Ullan teos on kokoelma vapaasti lastenkin ulottuvilla päivittäin kotitietokoneissa olevaa materiaalia. Kiasmassa se olisi ollut vain pääsymaksun maksaneiden 'nykytaiteen' ystävien tarkasteltavana ilman median myötävaikutusta. Sitäpaitsi tietääkseni Karttunen on taiteen teoreetikko ja tutkija, joka pyrkii vakavasti etsimään uusia kantaaottavan taiteen mahdollisuuksia.

Viimeisimmässä Kotimaassa Neil Hardwick median seuraamisestaan toteaa mm: '...niin sanottu viihdepuoli on mennyt tyhmäksi, sillä lehdet vääristävät ja valehtelevat... Viihdehömpää ei ole pakko lukea eikä minun tarvitse mennä siihen mukaan'.

Media ammatilainen Pauli Aalto-Setälä, olisiko syytä miettiä etusivu tai blogi vielä kerran uusiksi. Vaan eipä minun tarvitse näitäkään juttuja eikä lehtiä välttämättä lukea. Sananvapauden nimissä teki kuitenkin mieleni kirjoittaa.
(ei otsikkoa)
Megan 8.3.2008 14:34
Seurasin jokunen vuosi sitten Kari Rydmanin TV:ssä vetämää kirjallisuusohjelmaa, jossa analysoitiin kirjoja ja keskusteltiin niistä. Ohjelma oli asiallinen ja todella mielenkiintoinen.

Muistan, miten eräs keskustelija sanoi, että nykyään Tarzanissa on alettu nähdä piirteitä homoudesta. Kari Rydman sanoi: 'No tietysti! Ja seuraavaksi Tarzanissa havaitaan natsikytkentöjä!'

Tämä tuli mieleen tuosta Mannerheimista. On ihan oikein Paulin sanoa 'Onnea Suomi'. Jokin mättää ja pahasti. Eikä ainoastaan meillä Suomessa vaan koko maailmassa. Taitaisi olla parasta pysähtyä ja tarkistaa minne olemme menossa.
(ei otsikkoa)
kesäheinä 8.3.2008 14:55
KJAA Alla oleva on lainausta tekstistäsi.
'Irvokasta on sekin, että yksi perusoikeus (sananvapaus) lyö toisia perusoikeuksia (yksityisyydensuoja, kunnia ja se, että lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa kannalta vahingolliselta tiedolta ja aineistolta) korville'

Allekirjoitan tämän. Aalto-Setälän mainitsemat taidereokset eivät houkuttele. Odotan taiteelta aivan jotain muuta. Vaikka taiteella po. enemmän vapauksia kuin monella muulla asialla. Silti toisen ihmisen kunnioittaminen tulisi säilyttää.
(ei otsikkoa)
Simoteus 8.3.2008 16:29
Vaikuttaa siltä, että yltiöfeminismi voi Suomessa hyvin ja se vaihtaa milloin minkinlaiset vaatteet päälleen. Tämän kultin tarkoitus on kuitenkin miesten julkinen häpäiseminen. Se saa voimansa kostonhalusta. Nimitän tätä kulttia 'Pelon maantieteeksi', sillä kirjailija Anja Snellman on antanut sille sellaisen nimen. Voidaan kysyä, kuuluvatko yllä mainitut naishenkilöt tämän kultin aktiivisiin jäseniin. Vastauksen saaminen siihen voi kuitenkin olla yhtä vaikeaa kuin tietää varmasti, onko joku henkilö vapaamuurari vai ei. Tämän kultin toiminnassa on kuitenkin rikollisia piirteitä ja siksi olisi suotavaa, että niitä ei puolusteltaisi sananvapauden sen paremmin kuin minkään muunkaan hyvän asian nimissä.
(ei otsikkoa)
Timo Ikonen 9.3.2008 20:43
Onnea ja kiitos Pauli

IS uutisoi tänään 9.3: 'Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla palkittiin Katariina Lillqvistin kohuttu Uralin perhonen parhaana kotimaisena animaationa. Kotimaisessa kilpailussa mukana oli 39 filmiä' ja 7.3: 'Elokuvan näytökset Tampereella on loppuunmyyty'. Kyseenalaistamatta elokuvan taiteellisia ansioita voimme uskoa, että mediajulkisuus on tuonut elokuvalle vähintäänkin kaupallista menestystä. Tästä onnittelut myös Paulille.

Kun näiden naisten ruoskinta naistenpäivänä on jatkunut, muutama sana vapauden puolesta. Kun sana on vapaa (niin että 'isoveli' ei valvo sisko pienten sanomisia ja tekemisiä) myös ylilyöntejä saattaa tulla. Tällaisena Ruusunen on kokenut oikeudenkäyntiin johtaneet sanomiset. Hän katuu ja pyrki pyytämään anteeksi. 'Olisin halunnut pyytää anteeksi, Susan sanoi... Kyllä minua kaduttaa, kirja ei missään nimessä ole sellainen jossa halusin oman nimeni olevan...' (IL 15.2.) Pääministerin miehekäs vastaus: 'Tämä tulee jatkumaan hovioikeudessa... - Tässä on enemmän periaatteellinen puoli kyseessä.' (IL 5.3.) Ja Jeesus: 'Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: 'Minä kadun', anna hänelle anteeksi.'(Luuk. 17:3-4). Mutta Jeesushan toki puhuu veljestä - ei sisarista.

Vielä Katariinasta ja Mannerheimista. Pauli, sait käymään läpi Mannerheimin omat muistelmat (1950) ja Veijo Meren kirjoittaman Mannerheimin elämäkerran (1990). Muistelmien sivuilta löytyy neljän rivin toteamus avioitumisesta vuonna 1892 - puolison nimi ja maininta hänen isänsä asemasta ja tämän nimi (s. 29). Kahdesta tyttärestä samoin neljä riviä - selvännäkijän ennustusta vuonna 1918 Englannissa edelliseltä vuodelta muistellessaan Mannerheim kirjoittaa: 'Sekin mitä hän oli sanonut tyttäristäni, oli täsmälleen pitänyt paikkansa. Vanhempi oli Lontoossa ruvennut karmeliittanunnaksi ja nuorempi matkustanut onnellisesti Ranskasta Pohjanmeren miinoitettujen vesien yli Ruotsiin ja Suomeen.' (s. 379). Muuten muistelmat alkavat siitä kuinka juuri 15 vuotta täyttänyt Mannerheim kesällä 1882 meni Suomen Kadettikouluun Haminaan ja päättyvät tiikerin metsästykseen norsun selässä Nepalissa.

Kansakuntamme ikonille se 'Missä miehet ratsastaa' on ollut keskeisempää muisteltavaa kuin koti, vaimo ja tyttäret. Meri teoksessaan mainitsee tyttäret myös nimeltä. Nämä Meren maininnat kertovat miehekkään ylipäällikön sukupuolisuudesta seuraavaa: nuorempi tyttäristä 'Sophie oli joskus myöhäisessä vaiheessa ihmetellyt jollekin ystävälleen, kuinka hänen isästään oli onnistuttu Suomessa tekemään kansallissankari, kun isä oli parantumaton hameiden perässäjuoksija.' (Meri, s.152).

Näissä kirjoissa kerrottua ja kertomatta jätettyä verrattaessa niihin muistoihin, joita valkoinen kenraali jätti punaisen Tampereen historiaan ja joista on mahdollista lukea esim Katariinan nettisivuilta(www.katariinalillqvist.com/uralinperhonen.htm) voimme kenties ymmärtää jotain tämän nyt palkitun taiteen sanomasta. Pienen löytöretken jälkeen, johon Pauli A-S minut blogillaan naisten päivän alla saattoi, uskon ainakin itse ymmärtäväni näiden kolmen naisen viestistä vähän enemmän.
(ei otsikkoa)
Justus 10.3.2008 11:05
Karttunen ei suinkaan ripustanut teoksiaan Kiasmaan, vaan Helsingin kaupungin taidemuseon Kluuvin galleriaan. Eipä hutkita, kaupungissa on muitakin museoita kuin Kiasma.
Kommenttien kirjoittaminen on estetty väärinkäytösten johdosta


   
Pauli Aalto-Setälä //
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä Sivun alkuun tulosta sivu