Etusivulle

Hae sivuilta

Etusivulle | Sivukartta | Yhteystiedot | Tekstikoko   |
Aalto-Setälä « palaa blogilistaukseen

Rusin oikeuskamppailulta meni pohja

Olen tähän asti sympatiseerannut suurlähettiläs Alpo Rusia, joka roikkui hirressä vakoojana kaiken kansan ihmeteltävänä vuosikaudet.

Esitutkinnasta vuotaneet tiedot olivat hataria, sillä oikeus totesi vuosia myöhemmin Alpo Rusin syyttömäksi. Rusi vaatii valtiolta ja medialta korvauksia, koskahuolimaton nimen vuotaminen julkisuuteen teki hänet syylliseksi ilman oikeudenkäyntiä. Leimavahingoitti syvästi Rusia ja hänen perhettään.

Ja mitä korvausoikeuskäynnissä eilen tapahtui? Rusi teki täsmälleen saman, mistä Supoa ja lehtiä syyttää, parillekymmenelle suomalaiselle ja lisää nimiä on luvassa. Miksi ihmeessä? Mitään todisteita syytöksille ei esitetty, mutta laukaukset on jo ammuttu ja hirret pystytetty.

Oikeusvaltiossa maksetaan korvauksia epäillylle julkisesta vahinkoa tuottaneesta syyllistämisestä. Rusi haluaa näköjään jakaa pois omat korvauksensa korkojen kera jo ennenkuin oikeudenkäynti on edes puolivälissä. Ja vielä vihamiehilleen!

Avatkaa ikkunat siellä salissa, sieltähän on loppunut happi!

(ei otsikkoa)
Tulivaunu 28.8.2007 14:02
Täytyy rukoilla, että hengellinen elämänne syvenisi. Ettekö tiennyt, että parempi on kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä( Luther).
(ei otsikkoa)
Sola S 28.8.2007 15:13
On kaiketi syytä olettaa, että Alpo Rusilta löytyy tarvittaessa todisteet siitä, että hänen mainitsemansa henkilöt ovat pitäneet yhteyttä DDR:n suurlähetystöön... Tosin varmaan näin ovat tehneet kaikki vähänkin merkittävämmässä asemassa olleet poliitikot SKP:sta Kokoomukseen ja kaikki siltä välitä. Vanha ja kulunut vitsi sanoo Eduskunnan oleen maailman suurin teatteri, jonka kuiskaajakin oli Moskovassa.
(ei otsikkoa)
Punainenvaate 30.8.2007 19:15
Olen täysin eri mieltä teidän kanssa. Rusi osoitti Supon toiminnan rajat suomalaisessa yhteiskunnassa julkaisemalla kyseisen listan. Lista kuvaa hyvin lain yläpuolella olevat eliitin. Supon vallan ulkopuolella ovat poliitikot - kansanedustajat, ministerit, puoluejohtajat.

Supolla on oikeus tutkia vain virkamiehiä, nuorempia lähetystöneuvoksia ja yksityisiä kansalaisia kuten Rusi, Mattila, ym. Rusi tutkinta piti saada liikkeelle ennen kuin hänestä tulisi kansanedustaja jolloin hän olisi Supon vallan ulottumattomissa

Vai voitteko nimetä yhtäkään poliitikkoa joka olisi joutunut Supon vakoilutukintaan.

Rusin lista osoitti, kuten yleensä näiden Stasi listojen käsittely, ettei Suomi ole tässä suhteessa oikeusvaltio. Ja että Supo on poliittisen eliitin poliisi jolla ei ole oikeutta kajota heidän tekemisiiin.
Vai voitko käsi sydämellä sanoa että Rusin listalla olevat henkilöt hoitivat, pitäessään tiivistä yhteistyötä Itä-blokin lähetystöjen vakoiluorganisaatioihin, vain vilpittömästi annettuja tehtäviä Suomen eduksi. Ja että kukaan heistä ei luovuttanut missään vaiheessa salaisia keskustelumuistioita ja pöytäkirjoja yhteistyökumppaneilleen.

Minun muistiin paloi lähtemättömästi yksi TV-haastattelu. Kun Janajevin juntta oli kaapannut vallan Venäjällä, Matti Ahde hymyssäsuin kehui TV:ssä kuinka hieno ihminen ja hyvä ystävä hänelle Janajev oli ja kuinka usein he olivat yhdessä saunoneet Tehtaankadulla. Janajev oli KGB kapteeni.
Kommenttien kirjoittaminen on estetty väärinkäytösten johdosta


   
Pauli Aalto-Setälä //
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä Sivun alkuun tulosta sivu