Kirkossa ja Paavo Väyrysessä on jotain samaa

Osin aika yllättävä teksti Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtajalta. Se suorastaan hämmästytti.

Katsotaanpa hänen tekstinsä alkua:

'Suomalaiset haluavat kuulua kirkkoon, koska kirkko on heille tärkeä. Kirkolliset toimitukset; kaste, hautaan siunaaminen ja kirkkohäät ovat yhdeksälle kymmenestä tärkeitä. Merkityksellistä on myös kristillisten arvojen siirtyminen sukupolvelta toiselle, syrjäytyneiden, vanhusten ja vammaisten auttaminen.

Tätä kaikkea kirkko tekee, mutta kirkosta eroavat eivät sitä välttämättä tiedä.'

En tiedä yhtään kirkosta eronnutta, joka EI tietäisi kirkon järjestävän seuraavia toimituksia: kaste, hautaan siunaus ja häät. Aika uskomattomalta kuulostaisi, jos joku kirkon jäsen olisi onnistunut välttämään niiden olemassalosta kuulemisen. Suomalaista koulujärjestelmääkin lienee varsin vaikeata läpäistä niiden olemassaolosta tietoiseksi tulematta. Suomalaiset arvostavat - ainakin jos kysely muotoillaan sopivasti - kirkollisia toimituksia. Niitä - samoin kuin kristillisten arvojen eteenpäinvälittämistä, ja apua heikommissa olosuhteissa eläville - tosin järjestää aika moni kirkkokunta.

Kyllä kirkosta eroamisen syy on ihmisillä jokin muu, kuin tietoisuuden puute siitä, että kirkko järjestää kirkollisia toimituksia.

Edes se, että kirkkoa markkinoitaisiin heikompien avustajana, ei kantane kovin pitkälle: yhteiskunnallista apua jakavia järjestöjä on muitakin. Miksi siis olla juuri ev. lut. kirkon jäsen?

Sitten Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtajan arvovallalla Pauli Aalto-Setälä pamauttaa:

'Valtakunnallisesti kirkko on otsikoissa pääsääntöisesti negatiivisessa valossa.Vika ei ole kirkosta raportoivassa mediassa, vaan kirkossa itsessään. Seurakuntien positiiviset uutiset vaatisivat valtakunnallista vahvistustaja markkinointia.'

Vaikka hän on ammattijournalisti, hän menee ja väittää, että negatiivinen kirkosta uutisointitapa ei johdu (lainkaan?) mediasta, vaan kirkosta (ainoastaan?) itsestään!

Olen seurannut kohtalaisessa määrin paikallislehtien uutisointia kirkosta, Kotimaa-yhtiöiden uutisointia kirkosta, ja suurten valtakunnallisten medioiden uutisointia. Paikallislehdissä uutisointi oman seurakunnan kohdalla on pääsääntöisesti positiivista. Paikalliset pastorit ja muut seurakuntien työntekijät kirjoittelevat ja julkaisevat monin paikoin paikallislehdissä hartauksia, ja lehdissä on uutisia paikallisen seurakunnan erilaisista tapahtumista, usein niiden osanottajien tai järjestäjien perspektiivistä tilannetta katsoen.

Helsingin seudun medioiden suhde ev. lut. kirkkoon on toisenlainen. Niissä uutisointi on enemmän kohu-lähtöistä. Tosin esim. kirkkokonserteista raportoidaan aika lailla samoin, kuin muistakin konserteista. Samoin ehkä pääsiäisvaelluksia, Jeesus-marsseja yms. uutisoidaan kuten muitakin tapahtumia. Siis paikalliset tapahtumat ovat näissäkin usein ei-negatiivisesti uutisoituja. Joitakin valtakunnallisia uutisia, esim. piispojen päätöksiä, kirkon kantoja liittyen aborttiin, seksuaalikysymyksiin, jne. käsitellään negatiivisemmassa valossa, tosin riippuen erittäin paljon toimittajasta ja hänen omasta tavastaan nähdä asia.

Kaikkein oudoimman kuvan kirkosta näistä saa kuitenkin Kotimaa-yhtymän tuotteista lukemalla. Niistä saa seuraavanlaisen kuvan: kirkko on sisäisesti täysin hajallaan, sen arkipäivää on riitely naispappeudesta. Kirkko on ajastaan jäljessä eettisissä kysymyksissä, kirkko tekee paljon positiivista työtä (=lähimmäisten auttaminen, mutta sellaiseksi ei kuvata esim. evankeliumin levitystä).

Kotimaa-yhtiöiden uutisointi on muutenkin ainutlaatuista. Sen luetuin tuote, ja lippulaiva, Kirkko & Kaupunki-lehti lienee ainoa suomalainen lehti, joka on kehottanut pääkirjoituksissaan olemaan menemättä erään luterilaisen kirkon järjestön tilaisuuksiin, ja kehottanut seurakuntia olemaan rahoittamatta tätä kristillistä järjestöä. Kotimaa-yhtiöiden kirjoitustavassa on kyse kirkkoa ja sen jäsenistöä hajoittavasta toiminnasta. SLEY:n tuotteita silloin tällöin lukeneena täytyy todeta, että en muista löytäneeni SLEY:n lehdistä kieltoa mennä naispappien toimittamaan messuun, tai kieltoa rahoittaa toimintaa, jossa on mukana naispappeja. Sen sijaan Kotimaa-yhtiöiden kustantamasta lehdestä olen löytänyt kiellon olla menemättä SLEY:n tilaisuuksiin. Ja toimitusjohtaja Aalto-Setälän ihmettelyn siitä, miksi SLEY:n paikallisosasto ei enää mainosta samaisessa lehdessä, jonka pääkirjoituksessa on kielletty menemästä SLEY:n tilaisuuksiin.

En tiedä, onko tutkittu sitä, kuinka suuri ongelma naispappeus on tosiasiassa seurakunnissa. Työntekijäpuolella se ilmeisesti aiheuttaa suurempia ongelmia loppujen lopuksi varsin harvassa paikassa. Naispappeutta vastustavien seurakuntalaisten osalla taas ratkaisuna on ollut kaiketi se, että monet naispappeutta vastustavat menevät toiseen kirkkoon naispapin toimittaessa messun heidän kotikirkossaan. Ehkä asiantila on suurempi ongelma ollut Kotimaa-lehdille, kuin mitä se on ollut seurakunnille tai seurakuntalaisille. Kuten eräs kommentoija taannoin kirjoitti:

'En tiedä onko Pauli A-S vaikuttanut asiaan. Minusta naispappeus on ollut ongelma Kotimaa-lehdelle jo pitkään, riippumatta päätoimittajasta tai muista viskaaleista. Tavalla tai toisella asia löytyy jos ei aivan joka lehdestä niin vähintään joka toisesta. Myös eri herätysliikkeiden kesäjuhlat uutisoidaan siltä pohjalta, mitä naispappeudesta on sanottu. Ehkä Kotimaan toimituksen tulisi uudistaa lehteään muutoinkin kuin päivittämällä ulkoasua.'
http://uskojarukous.net/article.php/20070401205843257#comments

Pauli Aalto-Setälä kirjoittaa viestinnästä:
'Jos jokainen kirkon työntekijä on viestijä, miksei heitä kouluteta? Jos avoimuus on tärkeää, miksi ei viestitä nopeammin ja tasapuolisemmin,jo ennen kuin kysytään? Jos viestintään panostettaisiin, eikö tyhjiin rakennuksiin investoitaisi vähemmän kuin viestintään?'

Käsittääkseni kirkon työntekijät nimenomaan ovat koulutettuja. Heidät on koulutettu nimenomaan vieläpä yleensä viestimään. Seurakuntien työntekijät ovat paljolti puhetyöläisiä (hautausmaatyöntekijöitä jne. ehkä lukuunottamatta). Eräs tärkeä brandi ja kirkon viestinnän väline on kirkkorakennukset: ristin tuntevat jokseenkin kaikki suomalaiset. Moni yritys on pyrkinyt samanlaiseen brandinsa tunnettavuuteen, mutta siinä onnistumatta. Kirkon brandi, risti, on siis tunnettu.

Mutta on totta, että kirkko voisi parantaa viestintäänsä. Nykymalli, jossa Kotimaa-yhtiöllä on merkittävä asema kirkollisena viestijänä, on johtanut nykytilanteeseen. Jos siitä halutaan luopua, kirkko voisi luoda oman viestintäkanavansa, jotta seurakunnat ja niiden työntekijät eivät olisi uutisoinnin osalta siinä määrin Kotimaa-yhtiöiden armoilla...

Jäljelle jää vielä yksi kysymys:
mitä kirkon oikeastaan pitäisi viestiä?

Minustakin kirkkorakennukset ovat viestintää, sillä kaikki mitä kirkko tekee on tavalla tai toisella aina viesti. Rakennusten lisäksi opettaisin kirkon avainhenkilöitä toimimaan myös muissa viestintävälineissä, jotta kirkko ei olisi aina altavastaajana kriisistä toiseen.
Olen ylpeä arvostelemistasi seurakuntalehdistämme ja Kotimaasta, jotka solidaarisesti mutta rohkeasti haluavat kansankirkkoa kehittää. Arvostelemaasi Kirkko- ja kaupunki-lehteä ja sen päätoimittaja Seppo Simolaa pidän erityisen suuressa arvossa ja seison kustantajana vahvasti hänen ja koko toimituksen tukena.
Pauli Aalto-Setää

Kirkolla on kaksi kättä ja molempien tulee olla yhtävahvoja; evankeliumi ja diakonia. Näin on kirkko rakentunut sekä maassa että maailmalla. On kirkolliset toimitukset ja diakonia, lähetystyö ja ulkomaanapu.
Kirkon heikkous on organisaatio. Se on äärettömän raskas ja syö kirkon voimavaroja ja jähmeyttää koko toiminnan. Voisiko mikään yritys pysyä pystyssä jos sillä pitäisi olla itsenäinen tytäryritys jokaisessa kunnassa, jolla on oma talouhallinto, kiinteistöt, yritysjohto, jne? Jossa henkilöstön kierrätys toimipisteestä toiseen vaatii monimutkaisen äänestys- ja päätöksentekomenettelyn. Jossa valintaa vaativampiin tehtäviin ei ratkaise kyvykkyys tai pätevyys. Miten tällainen organisaatio voi yleensä viestiä toiminnastaan tai uudistaa toimintaansa?
Organisaatio uudistuu siinä toimivien ihmisten kautta. Mutta jos byrokratian takia ihmiset jämähtävät elin iäksi paikalleen, kuinka uudistua kun on vangiitu pieneen tarkasti määrättyyn virkatoimeen vuosikymmeniksi. Kirkon pitäisi organisaationa ottaa oppia suurista monikansallisista yrityksistä kuinka ne kierrättävät ja kouluttavat henkilöstöään, kuinka ne käyttävät taloudellisia voimavarojaan liikeideansa eteenpäin vientiin.
Kirkon pitäisi linjata uuteen strategiaansa seuraavia asioita:
-hallinto ei saa ylittää 25% kirkon tai yksittäisen seurakunnan budjetista kokonaisuutena. Jos näin on, hallintoa tulee karsia ja seurakuntia yhdistää. Eli aina yli 75% tulee käyttää evankeliumin julistamiseen ja diakoniaan.
-äänestysmenettelystä seurakunnallisten virkojen osalta tulee luopua. Seurakunnllisten virkojen osalta piispalla ja kirkkohallituksella tulee olla oikeus ottaa, kierrättää ja erottaa henkilöstöä kuten yrityksessä
-kirkon kiinteäomaisuus keskitetään hiippakunnittain hallinnoitaviin rekisteröityihin yhtiöihin pois seurakunnista
-kirkko uudistaa tiedotusstragiansa siten että se on edelläkävijä uuden median hyödyntämisessä Esim seurakunta voisi lähettää sähköpostilla tiedotteita jäsenilleen kirkollisista tapahtumista, tehdä kohdennettua mainontaa, perustaa .mediaevankelistojen. virkoja (vastavetona amerikkalaistyylisille huuhaaTVkirkoille), sponsoroida suuret yleisömassat tavoittavia tapahtumia ja mainostaa niissä, jne
Monet suuryritykset menetettyään monopoliaseman ovat menettäneet markkinaosuuksia mutta silti pystyneet kasvamaan uudistumalla ja uudistamalla. Onko kirkolla rohkeutta laatia kasvustrategia?

Ne suomalaiset, joille kirkko on tärkeä omien henkilökohtaisten tavoitteidensa johdosta, pysyvät siinä. Ne suomalaiset, joille Raamattu on tärkeä, eivät välttämättä pysy.

Samaa on kyllä, mutta on erojakin muummoassa kukaan ei hoe minä sanaa yhtä usein kuin väyrynen. Kirkko sentään käyttää sinä sanaa kun oikoo ja osoittelee toisia. Väyrynen ei taasen juurikaan ole kiinnostunut toisista;) Mutta hyvää jatkoa Pauli sinulle.