18.11.2008 - Onko kirkko inkvisiittori vai lohduttaja?

Olen ollut aika monessa seminaarissa vastaamassa kysymykseen, miksi kirkon maine on huono? Olen vastannut, että kirkko on mainettaan parempi. Maineemmehan on se, mitä meistä sanotaan kun emme ole paikalla. Kirkosta puhutaan paljon kun "kirkko" ei ole paikalla.

Valtaosa suomalaisista kuuluu kirkkoon, mutta ei sitä mielellään puolusta.

Kieltämättä julkisessa keskustelussa kirkko on usein moitittavana instituutiona. Vaikka usko yhdistää, niin uskonto hajottaa. Instituutiona kirkko onkin vanhanaikainen - parituhatta vuotta vanha traditio ja yhä hengissä! Kirkossa valta ja ääni on hajautettu moniääniseksi pulinaksi, eikä sitä voi hallita eikä yhtenäisyyteen viestien sisällössä päästä. Mutta pakko myöntää, että myös median suhtautuminen kirkkoon on esihistoriallinen.

Kirkolle on varattu vain kaksi roolia. "Inkvisiittori "tai "Lohduttaja."

Kirkko tuomitsee, sensuroi ja kiusaa, kuten inkvisiittorin kuuluikin. Tällaista järjestelmää vastustaa nyt tietysti kaikki. Varmaan siksi kaikki inkvisiittorin piiristä karanneetkin uutisoidaan. Taas erosi ennätysmäärä kidutettuja. Paavi Gregorius IX vaan ei ole enää elossa. Kuoli kahdeksansataa vuotta sitten.

Totta on, että keskiajalla perustettu katolisen kirkon inkvisitiojärjestelmä etsi ja mestautti läjäpäin kerettiläisiä. Inkvisitio levisi tänne pohjoiseen 1200-luvulla, mutta ei koskaan oikein saanut jalansijaa Suomesta. Paitsi nyt.

Henkilökohtaisen tai kansallisen surun aikana kirkosta tulee "Lohduttaja". Suuronnettomuuden tullen huomataan myös kirkon diakoniatyö.

Todellisuudessa ihmiset kaipaavat toivoa ja välittämistä arkenakin. "Lohduttajan" rooli nostetaan lehtien sivuille myös juhlapyhinä, jouluna ja pääsiäisenä.

Jollei Isä Mitro ehdi ensin.