Palaa blogiarkistoon
04.09.2006 - Aiotko tehdä armomurhan?
Olen viime aikoina kiirehtinyt pysähtelemään mielenkiintoisille foorumeille.
Viikko sitten tenttasin valtiovarainministeri Eero Heinäluomaa Radio Novassa ja etsimme vastauksia veronmaksajien kysymyksiin. Studiossa oli myös maan kallein keltainen kirja; valtion tulo- ja menoarvio ensi vuodelle. Kirjan arvo on 40,5 miljardia euroa.
Soittajat kysyivät ennen kaikkea opintotuesta, perintöverosta ja työn verotuksesta. Työn verotusta luvattiin keventää ja opiskelijoille luvattiin lähetyksessä opiskelijaruokailun tuki, joka uutisoitiinkin laajasti. Perintöveroa ei Heinäluoma luvannut poistaa, mutta jäin tätä asiaa pohtimaan.
Yhteen asiaan ei nimittäin vastattu, koska sitä ei kysytty.
Vanhukset eivät soittaneet lähetykseen. Voi tietysti olla, että tulonsiirroin ei vanhusten ongelmia ratkaista. Varmaan siksi ensi vuoden budjetti ei mitään heille annakaan.
Ajaessani takaisin kotiin ajattelin, että yksi asia on varma. Sukupolvi toisensa jälkeen vastaa aina seuraavasta sukupolvesta, on aikakausi mikä tahansa. Vastuu lapsistamme on ennalta määrätty velvollisuutemme.
Siihenkö vastuumme päättyy?
Joku lääkäri sanoi kerran, että kaikki yli 35-vuotiaat elävät jatkoajalla. Silloin alkaa kehon rappeutuminen vaikka ei meitä savannilla enää syödäkään.
Lääketiede ja ympäristö ovat kehittyneet suotuisaan suuntaan eliniän kannalta, vaikka ihminen itsessään ei ole juuri muuttunut tuhansiin vuosiin. Miksi emme hoida vanhuksiamme, jotka elävät pitempään kuin vanhempansa. Lähes yhtä vanhoiksi kuin me tulemme elämään? Miksi sairaaloissa annetaan henkilöpulassa unilääkettä vanhoille potilaille, jotta he eivät veisi hoitohenkilökunnan aikaa?
Maassa on menossa laajamittainen eutanasia, jossa omaisten ja hoitohenkilökunnan ääneen lausumattomalla päätöksellä vanhukset kuihdutetaan hiljaa pois.
Se on valtava häpeä.
Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka ei vastaa vain lapsistaan vaan myös vanhuksistaan. Koska pystymme ja osaamme ja koska meillä olisi siihen varaa. Mutta me emme tee mitään asian eteen.